Eilen olo oli voipunut ja pojan kanssa makoilimme koko illan sohvalla herkutellen ja tv:tä katsellen. Kurkku karheana ja pientä nuhaa pukaten olin varma, että tänään en pelaa. Aamulla olo oli samanmoinen, mutta ei todellakaan kohtuuttoman paha, ja puin pelivermeet päälleni, varmuuden vuoksi, jos varamieheksi...ja kuinka kävikään, pelattuahan tuli. Kovaahan se oli, mutta superkivaa. Kaksi futsalin sarjapeliä, tappioputkikin jatkui, mutta itselle tärkeintä ei ole se voitto vaan oma kehittyminen. Tänään en kokenut suurta kehittymisen huumaa köhiessäni kentällä, mutta nautin. Superhauska laji, vaikkakin loukkaantumisia sattuu, niinkuin tänäänkin. Itse olen hieman varovainen, ja säästynyt, vielä. Mutta pelaaminen vaan on niin mukavaa, pärjäsi tai ei.

Illalla vielä olin vanhemman poikani kanssa luistelutreffeillä. Ostin noin kuukausi sitten elämäni ensimmäiset hokkarit. Tavoitteena luistella retkiluisteluradoilla paremmin kuin kaunoilla. Viime vuonna tuli sitäkin harrastettua. Toki retkiluistimet olisi ideaalit, mutta niihin en ole vielä jaksanut panostaa, niin vähäistä tuo harrastus on. Viime talvena tuli luisteltua jokunen kerta, ja kerran jään pehmetessä kunnolla, olin koko ajan turvallani vesilätäköissä kaunojen terien tökätessä jään pintaan. Siksi hokkarit nyt testissä. Mukavaa puuhaa tuokin, mutta luistelussakin olen keskinkertaisen huono. Joka alalla siis parantamisen varaa, mutta uskon että vielä nelikymppinenkin voi oppia uusia taitoja eikö?

Olen muuten tässä samalla vähitellen täydentänyt matkaka ssaani. Jos sinulla on blogi ja haluat sillä myös huomaamatta hieman tienata, suosittelen liittymään  TradeTrackeriin:

Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!

 

Mitään mainospakkoa ei ole, mitään klikkailupakkoa ei ole, en odota että vierailijoiden tarvisi klikkailla mainoksia, TOSIN moni niistä tuottaa ilmaista hyötyä ilman, että mitään tarvitsee ostaa. Olen näiden avulla tienannut jo 500 euroa...tilanne on toki poikkeava erään kampanjan vuoksi, mutta kuitenkin. Tämä nyt ohi aiheen ja painun herkkuineni peiton alle, enkä muuten laihduta tänäkään viikonloppuna!